Aakkoset ja Numerot Oy

Onko valkovenäjä keinotekoinen kieli?

Uutiset ovat synkkiä: Venäjän väitetään suunnittelevan Valko-Venäjän valtion miehittämistä ja lakkauttamista. Tällaista operaatiota edeltää yleensä propaganda-aalto, ja tässäkin tapauksessa tuleva valloittaja on kenraalinsa suulla antanut ymmärtää pitävänsä valkovenäjän kieltä keinotekoisena neuvostoluomuksena. Pitääkö tämä paikkansa?

Aivan ensimmäiseksi on syytä todeta, että valkovenäjän kirjakieliä on kaksi: narkomauka ja taraškevitsa. Taraškevitsa on niistä vanhempi: sen on kehittänyt Branisłaŭ Taraškievič, tai puolalaisittain Bronisław Taraszkiewicz, ja se muistuttaa esimerkiksi monien lainasanojen kirjoitustavan osalta enemmän puolaa kuin venäjää. Venäjässä nimittäin kreikan kielen theta-kirjainta (joka äännetään kuten englannin th sanassa thick) vastaa usein f – esimerkiksi Theodor-nimi on venäjäksi Feodor, ja vastaavasti sanojen myytti ja mytologia venäläiset vastineet kuuluvat mif ja mifologija. Puolaksi ne taas ovat mit ja mitologia.

Neuvostoliitossa käytettiin aluksi taraškevitsaa, mutta vuodesta 1933 narkomaukaa, joka lainasanojen oikeinkirjoituksen osalta suuntautuu enemmän venäjään (”narkom” on neuvostoliittolainen lyhennesana, joka tarkoittaa ”kansankomissaaria” eli ministeriä). Taraškevitsan mit ja mitalohija korvautuivat siis narkomaukan muodoilla mif ja mifalohija. Muitakin muutoksia tehtiin. Puolan mallin mukaisesti taraškevitsa käytti liudentuneissa konsonanttiryhmissä liudennusmerkkiä jokaisen konsonanttikirjaimen jäljessä, siis esimerkiksi naurua tarkoittava sana kirjoitettiin сьмех (s’mech), mutta narkomaukassa muoto oli смех (smech), kuten venäjässä (puolaksi sana kirjoitetaan śmiech, erityinen liudennusmerkki s-kirjaimen päällä). Myös eräiden taivutuspäätteiden osalta narkomauka on lähempänä venäjää.

Taraškevitsalla on edelleen paljon käyttäjiä, vaikka se ei ole virallinen kirjakieli Valko-Venäjällä. Itse asiassa valkovenäjän asema maan valtiokoneistossa on niin heikko, että huomattava osa – ehkä enemmistö – niistä, jotka kieltä oikeasti vaivautuvat käyttämään, pitää parempana taraškevitsaa, ja virallinen taho puhuttelee kansaa mieluummin suoraan venäjäksi kuin narkomauka-valkovenäjäksi.

Taraškevitsaa on mahdollista kirjoittaa latinalaisilla aakkosilla. Tämä oikeinkirjoitus noudattaa pitkälti puolan mallia (siinä, kuten puolassa, ”nauru” on śmiech), mutta käyttää ”hattua” c:n, s:n ja z:n päällä, kuten tšekki ja slovakki; puolan w-kirjaimen sijasta siinä on v. Katsotaanpa katkelmaa taraškevitsa-valkovenäjänkielisestä Wikipediasta:

Афіцыйна ўжываецца толькі кірылічны беларускі альфабэт. У мінулым выкарыстоўвалася лацінка, якая цяпер ужываецца вельмі абмежаваным колам носьбітаў беларускай мовы. Таксама ў мінулым татары Вялікага Княства Літоўскага пісалі на беларускай мове арабскім пісьмом — арабіцай.

Latinalaisin aakkosin:

Aficyjna ŭžyvajecca tolki kiryličny biełaruski alfabet. U minułym vykarystoŭvalasia łacinka, jakaja ciapier užyvajecca vielmi abmiežavanym kołam nośbitaŭ biełaruskaj movy. Taksama ŭ minułym tatary Vialikaha Kniastva Litoŭskaha pisali na biełaruskaj movie arabskim piśmom – arabicaj.

Tämä teksti kertoo vapaasti käännettynä jokseenkin, että ”nykyään käytetään virallisesti vain kyrillistä valkovenäjän aakkostoa, latinalaisia aakkosia käytettiin ennen vanhaan, nykyään niitä käyttävät vain hyvin rajoitetut piirit. Samoin arabialaisia aakkosia on ennen vanhaan Liettuan suuriruhtinaskunnassa käytetty valkovenäjän kirjoittamiseen”.

”Käyttää” on valkovenäjäksi užyvać tai (enemmänkin ”hyödyntämisen” mielessä) vykarystoŭvać, kuten esimerkistä ilmenee; puolaksi vastaavat verbit ovat używać, wykorzystywać, kun taas venäläiset ovat upotrebljat’ ja ispol’zovat’.

Toisaalta sana ciapier, joka on vastine venäjän sanalle teper’, ”nyt”, havainnollistaa toista valkovenäjän ominaispiirrettä: t ja d liudennetaan paljon vahvemmin kuin venäjässä, niin että t:n paikalla on ci- (vastaavasti venäjän sanaa deti ”lapset” vastaa sekä puolassa että valkovenäjässä dzieci), mutta toisaalta sanan lopussa olevaa r:ää ei seuraa liudennusmerkki, koska valkovenäjästä ”kovan” (liudentamattoman) ja ”pehmeän” (liudentuneen) r:n ero on kadonnut. Tämä erottaa sitä sekä puolasta että venäjästä: puolassa alkuperäinen liudentunut r kirjoitetaan nykyään rz (kuten yllä sanassa wykorzystywać), ja useimpien puolalaisten puheessa sitä ei erota mitenkään soinnillisesta suhuässästä (jonka kirjain puolassa on tuo pisteellinen z sanassa używać).

Sana aficyjna tarkoittaa ”virallisesti”, siis kuten puolan oficjalnie ja venäjän ofitsial’no. Kuten venäjässä, myös valkovenäjässä painollisen tavun edellä alkuperäinen o äännetään a:na, mutta valkovenäjässä se myös kirjoitetaan niin. Siksi sellainen tärkeä neuvostomaailman sana kuin ”kommunismi” kirjoitetaan kamunizm.

Huomattavan tärkeä ero venäjän ja valkovenäjän välillä on, että venäjässä Г-kirjain äännetään G:nä (tiettyjä murteita lukuun ottamatta), valkovenäjässä enemmänkin H:n kaltaisena (mutta soinnillisena) äänteenä. Siksi valkovenäjä joutuu käyttämään toista G:tä, ylimääräisellä nipukalla varustettua Ґ-kirjainta, G-äänteen merkitsemiseen. Se on tullut valkovenäjään ennen muuta tiettyjen puolalaisten (oikeastaan puolan kautta lainattujen saksalaisten) sanojen mukana. Neuvostoaikana kuitenkin Ґ-kirjain oli kielletty – ”nationalistisena” kirjaimena, koska se oli venäjälle vieras kirjain!

Sanavarastoltaan valkovenäjä on hyvin puolalaisvaikutteinen, kuten yllä olevat esimerkit osoittavatkin. Valkovenäjän kirjakieli perustuu ennen muuta kansanmurteisiin, joten se on periaatteessa vähemmän raskassoutuista ja pompöösiä kieltä kuin venäjä, joka on saanut paljon vaikutteita kirkkoslaavista. Kirkkoslaavi oli ortodoksisen kirkon käyttämä, lähinnä muinaisbulgarialainen kielimuoto, johon kirkkokreikka oli vahvasti vaikuttanut. Esimerkiksi yhdyssanat eivät ole tyypillinen slaavilainen sananmuodostustapa, kun taas kreikassa niitä harrastetaan paljonkin. Venäjä omaksui suurimman osan oppineesta sanastostaan kirkkoslaavista, jollon myös yhdyssanat yleistyivät kielessä.

On siis epäoikeudenmukaista sanoa, että valkovenäjä olisi ”keinotekoinen kieli”. Se on kuitenkin normitettu ja standardisoitu vasta 1900-luvun alussa, ja huomattava osa syntyperäisistäkin valkovenäjän puhujista suhtautuu äidinkieleensä kielteisesti. Venäjää pidetään sivistyksen ja nykyajan kielenä. Tähän voi kuitenkin olla tulossa muutosta, sillä nyt kun Venäjän ja Valko-Venäjän rakkauteen on tullut ryppy, presidentti Lukašenko – tai valkovenäläisittäin Łukašenka – on pitänyt puheita valkovenäjäksi, vaikka onkin aiemmin tullut tunnetuksi lähinnä tyypillisenä neuvostoajan fossiilina, joka pitää valkovenäjää ”fasistisena” ja ”nationalistisena” kielenä ja käyttää mieluummin ”internationalistista” venäjää.

 

Valkovenäjän kielen nykytila – Boris Normanin artikkeli suomeksi