Romaaniset kielet, joista et ehkä ole kuullutkaan

Romaaniset kielet ovat tunnettu, suuri alaryhmä indoeurooppalaisten kielten perheessä. Kaikki tietävät sellaiset maailmankielet kuin ranskan ja espanjan, ja valtiotason virallisia kieliä ovat myös italia ja romania. Katalonia on vähemmistökieli, mutta sillä on enemmän puhujia kuin suomella, ja sen profiili on viimeistään Barcelonan olympiakisojen ansiosta noussut sen verran korkeaksi, että sen olemassaolosta tiedetään jo laajoissa kansalaispiireissä. Mutta itse asiassa romaanisia kieliä on paljon enemmän.

Romaaniset kielet ovat – kuten nimikin kertoo – kehittyneet Rooman valtakunnan pääkielestä eli latinasta, joka antiikin aikana levisi pitkin Eurooppaa pyyhkäisten tieltään siellä aiemmin puhutut kielet, erityisesti kelttikielet, joita puhuttiin ainakin Galliassa, mutta myös Hispaniassa. (On ehkä syytä muistuttaa, että baski, joka on viimeinen jäänne alueen indoeurooppalaisten ekspansiota varhaisemmista kielistä, ei ole kelttikieli eikä indoeurooppalainen kieli, eikä sillä ole sukukieliä lukuun ottamatta muinaista akvitanian kieltä, jonka vähäiset jäänteet ovat selvää baskia.) Kelttikielten häviämiseen ja germaanikielten säilymiseen oli syynä se, että kelteillä oli kehittynyt kaupunkikulttuuri siinä missä germaanit olivat vielä paljon lähempänä paimentolaisuutta: roomalaisten sotilaiden tarvitsi vain vallata kelttikaupungit ja vaihtaa virallinen kieli omakseen.

Romaaniset kielet eivät kuitenkaan kaikki ole sellaisia mahtikieliä kuin Rooman latina aikoinaan. Romaanisista vähemmistökielistä tunnetuin on Sveitsin neljäs virallinen kieli retoromaani, joka on oikeastaan yhteisnimitys viidelle hyvinkin erilaiselle kielimuodoille – sursilvaanille, sutsilvaanille, valladerille, puterille ja surmiraanille – joilla on kullakin erilliset kirjakieliperinteet. Yhteinen retoromaaninen kirjakieli on luotu vasta 80-luvun alussa, ja kuten tällaisissa tilanteissa usein käy, syntyperäiset puhujat pitävät sitä keinotekoisena köyhän miehen esperantona.

Myös Italiassa puhutaan kahta retoromaaniksi luokiteltavaa kieltä – Dolomiittien ladiinia ja friulia (furlaania). Friulin kieli on puhujamäärältään aivan eri luokkaa – sillä on satoja tuhansia osaajia, eli enemmän kuin muilla retoromaanikielillä yhteensä. Ladiinilla ja friulilla on kummallakin oma kirjakielensä, ja friuli on verraten merkittäväkin kirjakieli – Pier Paolo Pasolini puhui sitä äidinkielenään ja kirjoitti sillä nuoruudenrunonsa, ennen kuin imeytyi mukaan yleisitalialaiseen kulttuurielämään.

Italiassa friulin ja ladiinin kirjallista viljelyä häiritsee muutenkin se, että romaanisina kielinä ja maan pääkielen sukulaisina ne helposti mielletään pelkiksi italian murteiksi. Itse asiassa Italian monissa maakunnissa paikallinen ”murre” on todella kaukana standardi-italiasta, ja varsinkin maan pohjoisosissa ”murteisiin” liittyy omaa kulttuurielämää, kuten teatteria. ”Murteiden” puhujat ovat pohjoisessa usein itsetietoista keskiluokkaa, jonka mielestä ei ole mikään pakko vaihtaa standardi-italiaan käydäkseen sivistyneestä. Esimerkiksi venetsian murre/kieli on arvostettua eikä sen puhujaa pidetä junttina.

Italian paikallisista kielimuodoista erityisesti sardiniaa (sardia) pidetään erillisenä kielenä. Sardinian keittiön kuuluisimman ja pelätyimmän erikoisuuden, casu marzun eli madonsyömän juuston, nimestä näemme, että sardin sana juustolle, casu, on sama kuin latinan caseum, mutta italiassa sana on formaggio. Ainakin tämän sanan osalta sardinia on siis samaa kantaa kuin espanja (queso) ja portugali (queijo) ja eri puolella isoglossirajaa kuin italia, ranska (fromage) tai katalaani (formatge).

Sardinian kielen, sardin, sanotaan usein olevan lähempänä latinaa kuin minkään muun nykyään puhutun romaanisen kielen, mutta tällaiset vertailut ovat aina riskialttiita. Luultavasti lähemmäksi totta osuu, että sardi on etääntynyt latinasta toisilla tavoilla kuin useimmat muut romaaniset kielet, mutta säilyttänyt sellaisia latinan piirteitä, jotka ovat kaikkialta muualt hävinneet. Sardi ei myöskään ole ymmärrettävyyden kannalta yksi ainoa kieli, vaan ainakin kaksi – oikeastaan kolme, jos lasketaan mukaan saaren pohjoisosien murre, joka on käytännössä korsikaa, ei sardia. Korsikan kieli on romaaninen kieli sekin, mutta kuten kaikki Ranskan vähemmistökielet, se on joutunut väistymään maan valtakielen tieltä ja on häviämässä. Luultavasti korsikaa puhutaan Sardiniassa enemmän kuin Korsikassa.

Romaniaksi juusto muuten on brânză. Tämä sana tunnetaan useissa Karpaattien alueen kielissä (esimerkiksi slaavilaisissa) aivan erityisen juustotyypin nimenä, ja se lienee hyvin vanhaa perua. Tällaisia vanhoja balkanilaisia sanoja romaniassa on muitakin, kuten liettä tai tulisijaa tarkoittava vatră, ja usein ne ovat tyypillisiä vuoristolaissanoja naapurikielissäkin: watra tunnetaan leirinuotiota merkitsevänä murresanana puolassakin (standardipuolaksi sanotaan ognisko).

Romanian kieltä kutsutaan kielitieteellisissä julkaisuissa myös dakoromaniaksi, ja tämä tarkoittaa, että se ei suinkaan ole yksin omassa romaanisten kielten haarassaan. Balkanilla on useita kielimuotoja, jotka ovat sukua romanialle, mutta kehittyneet siitä niin erillään, ettei niitä voi ymmärrettävyyden eikä kielioppipiirteiden kannalta pitää romanian murteina, vaan erillisinä kielinä. Niistä tärkein on aromuuni eli aromaani, jota puhutaan Kreikassa, Makedoniassa, Albaniassa ja Turkissa. Puhujamääräarviot vaihtelevat paljon, erityisesti siksi, että puhujat eivät uskalla myöntää äidinkieltään – esimerkiksi Kreikassa vähemmistökieliin suhtaudutaan hyvin tylysti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s