Pitäisikö goottien opetella puhumaan goottia?

Goottikulttuuri on suosittua, mutta liittyy nimeltään enemmänkin ns. goottilaiseen kauhukirjallisuuteen kuin Asterixinkin sivuilta tuttuun goottikansaan. Gootit olivat varhainen germaaninen heimo, jonka kielellä on ollut huomattava merkitys kielitieteelle, ennen muuta tietysti germaanikielten tutkimukselle. Goottien kieli kuoli sukupuuttoon Länsi-Euroopassa jo varhain, mutta Krimin niemimaalla puhuttiin vielä 1600-luvulla germaanista kieltä, jota jotkut pitivät alkuperäisen gootin viimeisenä kehitysvaiheena. Nykyisen käsityksen mukaan kyseessä kuitenkin oli lännempää tulleiden muuttajien kieli, johon toki gootin kielen jäänteet Krimillä jättivät omat vaikutteensa.

Gootin kieltä on sikäli mahdollista opetella jossain määrin jopa puhumaan, että gootiksi on olemassa kirjallisuutta. Tosin jota kuinkin ainoat merkittävät gootinkieliset tekstit ovat raamatunkäännöksiä. Koko Raamattua gootiksi ei ole saatavilla, mutta huomattava osa Uudesta Testamentista kylläkin, sekä ilmeisesti joitakin katkelmia Vanhasta. Näyttää kyllä siltä, että käännös ei ole kovin hyvää goottia, koska se noudattaa kreikankielisen alkutekstin lauserakenteita hieman liian tarkasti. Valitettavasti ”aitoa”, syntyperäisten puhujien goottia ilman vierasta vaikutusta ei juuri ole säilynyt.

Krimin niemimaalla kerrotaan vielä 1500-luvulla puhutun germaanista kieltä, jota on epäilty gootiksi. Sen sukulaisuus raamatungootinnosten kieleen ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, ja on mahdollista, että se on lännempää tulleiden germaanista kieltä puhuneiden vaeltajien kieli, joka on ehkä saanut jotain vaikutteita Krimillä aiemmin oikeastikin puhutusta gootista. Raamattugootin ja Krimin gootin sukulaisuuden selvittämistä haittaa sekin, että Krimin gootista on jäljellä vain joitakin muistiinpanoja sekä mahdollisesti lainasanoja krimintataarien kielessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s